Ain laulain työtäs tee

Viikko aikaa lähtöön!

Kulunut viikko päättyi mm. kahvinjuontiin lehdistötilaisuudessa, jossa näytettiin pari kohtausta maistiaisiksi. Sen jälkeen median edustajat saivat kysellä näyttelijöiltä heidän kokemuksistaan kiinaksi näyttelemisestä. Paikalla oli myös kaupungin edustajia.

Näyttelijät kertoivat mm. että tämä on väistämättä erilainen reitti harjoitella, on luetettava kehoonsa enemmän ja sidottava teksti kroppaan. Annuska kertoi, että hän tuntee käyttävänsä ääntään ja kehoaan eri tavalla kuin suomeksi näytellessä. Emma kertoi, että hänellä on kipeytynyt lapaluiden väli uudenlaisesta elehtimisestä, jota kiinaksi puhuminen on tuonut kylkiäisiksi.

Kiinnostavaa muuten on, että molemmat Juulian esittäjät puhuvat korkeammalta kuin suomeksi. Kysyin, onko se ollut tietoinen valinta, mutta Ella ja Annuska kertoivat sen tapahtuneen itsekseen kiinan kielen myötä. Ehkä toonit, ehkä mielikuva kiinan kielestä houkuttelee korkeampaan puhumiseen. Sinällään se sopii mainiosti Juulian rooliin, eikä kiinalaisillakaan ole varmasti mitään sitä vastaan, sillä kiinassa arvostetaan korkeaa naisääntä (mikä kuuluu hyvin heidän musiikkiperinteestään).

Musiikista puheenollen, viime viikolla näyttelijät harjoittelivat Nätyn musiikin opetuksesta vastaavan lehtorin Arla Salon kanssa näytelmään tulevien kappaleiden lisäksi kiinalaista laulua. Guangdong University of Foreign Studies toivoi, että me harjoittelemme heidän valitsemansa kiinalaisen biisin ja me lähettäisimme heille harjoiteltavaksi suomalaisen laulun, jotka sitten lauletaan yhdessä juhlassa. He toivoivat myös, että olisimme laulaneet yhdessä We are the Worldin, mutta siinä vaiheessa korniusmittari näytti sen verran räikeän punaista, että ystävällisesti toivoin, että jos pidättäytyisimme vain näissä kahdessa biisissä ja jättäisimme amerikkalaisuudet väliin. Ja niinpä siis Kiinassa harjoitellaan Oman kullan silmät -laulua ja meidän opiskelijat tätä:

Tällä viikolla lavastaja Make Mäkiranta ja Hanno ahkeroivat valokuvat ja listan tarvikkeista ja rekvisiitasta, joita Kiinassa tarvitsemme esityksen pystytystä varten ja lähettivät ne Kiinaan. Emme vie juuri muuta esityksestä kuin näyttelijöiden vaatteet Kiinaan, kaikki muu on tarkoitus hankkia sieltä. Ensimmäiset päivät Kiinaan saapumisen jälkeen kuluukin siinä, että Hanno hakee tarvikkeita, Make pystyttää esitystä ja hoitaa valoja ja minä yritän ratkoa, miten opiskelijoiden äänet saadaan kuuluviin 1200 henkeä vetävässä juhlasalissa.

Muidenkin päivien ohjelmasta tuli selkoa tällä viikolla. Esityksemme jälkeinen päivä on purkupäivä, mutta sen jälkeen on tiedossa visiitit Guangzhou Drama Art Centeriin, (jossa näemme esityksen Shakespearen Venetsian kauppiaasta) ja  Guangdong Yue Opera Theatreen. 

Mutta sitä ennen viikko tiukkaa harjoittelua. Huilasimme tämän viikonlopun, mutta työväenjuhlaa vappua aiomme viettää työn tuiskeessa. 

 

Henkilöiksi muuttuneita suhuäänteitä ja muita luonnottomuuksia

       (kuva: Jonne Renvall)

Äänimaisema Nätyllä on muuttunut eksoottiseksi. Kiinan toonit kaikuvat käytävillä ja niihin sekoittuu vanhat suomalaiset laulut, joita näytelmässä lauletaan. Tätä kirjoittaessa opiskelijat harjoittelevat viereisessä huoneessa Pyynikki-valssia. Myös plarit ja muistiinpanot muuttuvat yhä kryptisemmiksi.  Tässä on Hegyn muistikirjasta sivu, johon hän on merkinnyt repliikkiensä toonit ja suhuäänteet kohtauksessa 2:14

Opettelun alussa Hegy keksi erilaisille suhuäänteille omat henkilöhahmot auttamaan muistamista:

Viime perjantaina näytelmä kahlattiin ensimmäistä kertaa kiinaksi näyttämöllä läpi. Itse en valitettavasti ollut vatsataudin takia tapahtumaa todistamassa, mutta Annuska kertoo:

"Eilen, perjantaina, oli eka kiinankielinen läpimeno esityksestä. Koko viime viikko oltiin siis rakenneltu kohtauksia Hannon kanssa, ja nyt sitten käytiin alusta loppuun läpi, mitä meillä on valmiina, ja upotettiin kiinankielinen puhe mukaan kohtausten toimintoihin.

Itselle jäi yllättävänkin optimistinen olo tuosta läpäristä.Muutaman kohtauksen repliikit menivät jo ulkoa, jopa melkein sujuvasti. Kaikkiaan olen opetellut ulkoa tähän mennessä viisi kohtausta, mutta tuossa toimintojen tiimellyksessä vuorosanat pääsivät monessa kohtaa unohtumaan. On aivan eri asia puhua vuorosanoja paikallaan istuen, pelkkään puhumiseen keskittyen, kuin yleisön (jonka tässä tapauksessa muodostivat esityksen toisen puoliskon näyttelijät eli vanhat tutut luokkakaverit) edessä oikeasti lavalla toimien.

Tuli hyvin selväksi, että repliikkejä ja niihin liittyviä toimintoja täytyy alkaa treenaamaan ja toistamaan satoja kertoja. Nyt ei voi missään nimessä luottaa jonkin sortin luonnolliseen näyttelemiseen, vaan kaiken täytyy olla tarkkaan ohjelmoitua. Luonnollisuus on nimittäin kaukana siitä tilanteesta, kun puhuu kiinaksi repliikkiä, jonka sisältöä ei tarkalleen muista, ja yrittää siinä samalla olla  kontakissa toiseen näyttelijään ja tehdä jotain, esim. pukea mekkoa päälleen. Tuntuu lähinnä siltä, kuin yrittäisi kaivaa muististaan lukioaikaisia kemiantunnin oppeja, rakentaa Ikean hyllyä ilman ohjeita ja kommunikoida avaruusolion kanssa, kaikki yhtäaikaa. Eli ei tunnu kauheen luontevalta.

Vaan saatiinpaa näytelmän luonteen mukaisesti paljon ainakin komiikkaa lavalle, jopa enemmän kuin tekstiin on kirjoitettu. Hu, joka on sparraamassa meidän kiinankieltä nauroi välillä makeasti, kun toonit ja kirjaimet muuttivat muotoaan näyttelijöiden suussa. Täytynee kysyä, mitä tulikaan suustaan päästettyä."

Luontevuuden kysymyksen (joka käsitteenä itsessään on ongelmallinen) voi tosiaan unohtaa vieraskielisessä näyttelemisessä, vaikka se on usein aluksi vaikeaa.  Sisällön pureskelu vaihtuu sanojen maisteluun, oma keho antautuu vieraan kielen vietäväksi. Eleet lisääntyvät, muuttavat muotoaan.

Aiemmissa Nätyn vieraskielisissä produktioissa jotkut harmittelivatkin, etteivät uskaltaneet ja osanneet päästää irti sisältökeskeisen näyttelemisen konventioista ja leikitelleet enemmän puhumisen intensiteetillä ja kehon muuntumisella. Yksi espanjaksi näytellyt poika kertoi haastattelussa: "Mä yritin liikaa sitä, että siitä tulis ymmärrettävää kieltä. Ärsyttävän vähän hain sitä, että bongais sieltä sanoja, mitkä olis nastaa laukasta takaseinään".

Pelko oudon edessä on toki ymmärrettävää. Silti ihmettelen sitä, miten paljon vieraskieliset produktiomme aiheuttavat välillä joissain ammattinäyttelijöissä vastustusta, ikään kuin olisimme ravistelemassa jotain, mihin ei saisi koskea. Väitöskirjaa tehdessäni huomasin, että tieteen puolella ihmiset suhtautuivat usein uteliaammin ja myönteisemmin hankkeeseemme kuin jotkut teatterintekijät. Viimeksi pari viikkoa sitten yksi tamperelainen näyttelijä närkästyneenä piti vieraalla kielellä näyttelemistä hölynpölynä, joka ei kuulu näyttelijäkoulutukseen. Tottakai tarinateatterin tekijänä ymmärrän ja kunnioitan näyttelijän perustehtävää tarinan kertojana mutta voihan merkityksiä välittää muullakin kuin sanojen symbolisella tasolla. Sanan fyysisestä ilmiasusta, puheen prosodiikasta ja kehollisuudesta löytyy paljon merkitysalueita, jotka jäävät usein symbolisen merkitystason dominanssin vuoksi tiedostamatta.  Vieraalla kielellä näytteleminen on yksi tapa herätellä näitä hämäriä, liukuvia merkitystasoja näyttelijän käyttöön. Perusteatterin tekemiseen voi tämän jälkeen palata toivon mukaan niin, että korvat ovat havahtuneet kuulemaan näitä merkitystasoja myös omasta äidinkielestä.

Yleensä näyttelijät, jotka ovat itse näytelleet muullakin kuin äidinkielellään, ymmärtävät kyllä mielekkyyden tässä mielettömyydessä. Esimerkiksi Jarmo Mäkinen, joka on näytellyt Ruotsissa paljon, on ollut kiinnostunut Nätyn vieraskielisyyksistä ja kertonut omasta epätodellisuuden tunteestaan "toisena olemisessa". Kiitos siitä!

Yliopiskelua yliopistossa

Vera lähetti kuvaamansa videon, jossa Annuska ja Ella opettelevat ulkoa repliikkejään. Se on takkuista touhua. Hiuksille ja muutenkin.

Huomenna alkaa uusi viikko ja opettelu jatkuu. Kärsivällisyyttä kysytään, koska repliikit pitää ylioppia, toistaa toistamisesta päästyään vielä silloinkin, kun luulee ne jo oppineensa. Tällainen yliopettelu on ylioppilaillekin vaikeaa, sillä se poikkeaa suomenkielisisten repliikkien opiskelusta, jossa sisältö auttaa muistamaan. Niin kauan kun vieraskielisten repliikkien opettelu tapahtuu näyttämön ulkopuolella, repliikit leijuvat ilmassa, kiinnittymättä mihinkään. Kun toiminnat täsmentyvät näyttämöllä, myös opiskelu vähitellen helpottuu ja konkretisoituu. Lihasmuisti tulee avuksi, sanat kiinnittyvät eleisiin, kaivertuvat lihaan.

Ja sen jälkeen niitä voi olla sitten vaikea unohtaa: jotkut Nätyn ensimmäisessä vieraskielisessä proggiksessa mukana olleista muistavat vieläkin joitain repliikkejään ulkoa. Ja opettelusta on sentään lähes 18 vuotta aikaa. Suomenkieliset repliikit sen sijaan usein haalistuvat muistista varsin nopeasti, kun näytelmää ei enää esitetä.

Opiskelijat alkavat löytää omia oppimisstrategioitaan: joku opettelee visualisoimalla, joku yrittää löytää samankuuloisia sanoja suomesta muistiankkureiksi, joku ajattelee lausetta laulunopiskeluna. Monet kuuntelevat uudelleen ja uudelleen nauhaa, jossa natiivit puhuvat tekstin kiinaksi. Ihminen muistaa kaikilla aisteillaan, ja kaikki keinot on syytä ottaa käyttöön. Repliikkejä voi maistella, tuntea, nähdä.

Lopussa kiitos seisoo, uskotaan siihen. Sitä ennen täytyy sietää sitä, että se horjuu ja kaatuilee.

Lost in Translation

Tänään käytiin vaihto-opiskelijoiden kanssa plarin tekstiä vielä läpi, koska olivat löytäneet käännöksestä korjattavia asioita ja halusin vielä kielenopettajamme Jin Renin mielipiteen muutoksista. Puuha oli hidasta, koska he eivät olleet aina asioista samaa mieltä. Ongelma kai on siinä, että kääntäjä on kotoisin Hong Kongista ja käyttää käännöksessä kantonin sanoja mandariinin joukossa ja muualta Guangzhouhun muuttaneille opiskelijoille jotkut kääntäjät käyttämät sanat ovat vaikeita ymmärtää.

Kiinan kielessä on kiehtovaa se, että kirjoitettu kieli on mykkä. Kuvakirjoitus ei anna mitään neuvoja siitä, miten sana sanotaan. Kaikki kiinalaiset ymmärtävät samaa kirjoitettua kieltä, mutta he puhuvat sitä täysin eri tavoin eri puolella Kiinaa, eivätkä voi ymmärtää toistensa puhumaa kieltä.

Täällä ajattelemme usein, että ääni on vain kielen soiva alusta, mutta kun ajattelee kiinaa, tulee selvemmäksi, että ääni ei todellakaan ole osa kieltä vaan itsenäinen tekijä, joka ankkuroi puhujan olemassaolonsa ruumiilliseen perustaan. Eikä se ole oikeastaan osa ruumistakaan, koska ääni on sijoittumaton, aina saman aikaisesti kehon sisäpuolella (resonanssituntemuksina) ja kehon ulkopuolella (kuultuna äänenä). Ääni on siis välitila, sidosaine, joka solmii kielen ja ruumiin yhteen.

Oli kyllä hauskaa ja mieltämyllertävää seurata, kun kiinalaiset keskustelivat käännöksestä. Tuli eteen sellainenkin sana, josta he sanoivat, että sitä käytetään tekstissä vanhahtavasti. Vanhahtava tarkoitti noin 3000 vuotta vanhaa...

Joitakin muutoksia teimme tekstiin myös siksi, että ei tulisi huvittavia väärinkäsityksiä huolimattoman lausumisen vuoksi. Hieman väärin suhautettu sibilantti muuttaa innostavaa tarkoittavan sanan merkityksen ronskiksi suuseksiksi. Kiinaa saa siis todella puhua kieli keskellä suuta.

Kiinnostavaa oli myös kuulla kääntäjän kielikuvista: kun Jotuni puhuu "tieteellisesti hauskasta luonnonoikusta", kääntäjä kuvaa samaa mahdottomuutta vanhalla kiinalaisella taruolennolla eli kivestä esiin hyppäävällä apinakuninkaalla.

Matka Kiinaan alkaa tästä!